Linja-autoliikenne Paattisilla alkoi kesäkussa 1923 Ford-merkkisellä linja-autolla. Liikennelupa oli Niilo O. Sipilän nimissä, mutta 1927 hän oli valmis luopumaan luvastaan nuoren Lauri Lehtisen hyväksi. Maalaistalon renki Lauri Lehtinen, joka oli myös kiinnostunut autoista, lähetti liikennelupa-anomuksen läänin maaherralle 24.10.1927.
Saatuaan rahoituksen järjestymään, hän aloitti ammattimaisen liikenteen Paattisilta Turkuun 4.11.1927 ostamallaan 12-paikkaisella Chevroletilla. Hän ajoi aamuisin Turkuun ja palasi illalla Paattisille. Tällöin taksa oli 75 penniä henkilöä ja kilometriä kohden.
Seuraavana vuonna talollisen poika Iivari Laakso sai myös liikenneluvan Paattisilta Turkuun ja osti samanlaisen auton.
Molemmat lähtivät Paattisilta Turkuun arkipäivisin klo 7.00 ja Turusta Paattisille klo 15.00. Lähtöpaikkana oli Paattisilla Paavolan koulun naapurina oleva Kylä-Anttila ja Turussa Aninkaistentorin reuna, nykyisen konserttitalon kohdalla. Nämä kaksi nuortamiestä katsoivat lopulta viisaammaksi välttää avointa kilpailua ja alkoivat liikennöidä yhdessä. Aluksi molemmilla oli yksi päivittäinen vuoro Turkuun ja takaisin. Vuoroja vaihdettiin viikottain.
Tiet olivat usein kehnot ja silloiset autot olivat varsin kovilla raskaiden kuormiensa kanssa. Åvikin sillalta Tampereentielle noustaessa oli auto työnnettävä yhteisvoimin mäen päälle.
Parilla päivittäisellä vuorolla selvittiin talvisotaan saakka. Liikennettä oli silloin jo laajennettu Tortinmäkeen asti, jonne liikennöitiin kahdesti viikossa.
1939 Laakso ja Lehtinen ostivat yhteisen Autokori Oy:n korittaman Volvo linja-auton. Kun autoilijat Laakso & Lehtinen olivat sodassa, kotipuolessa autoja ajoivat ketkä kynnelle kykenivät, nuorista pojista alkaen.
1948 Laakso & Lehtinen saivat ensimmäisen uuden auton lähes kymmeneen vuoteen - Volvo vm. 1947 Nummelan korilla. Autossa oli 90 hv bensiinimoottori ja 30 istumapaikkaa.
1950 ostettiin Citroën linja-auto ja 1951 Porin paikallisliikenteessä palvellut Leyland. Ensimmäinen linja-auto kotimaisella Vanajan alustalla hankittiin 1954. Siinä oli 90 hv dieselmoottori ja 39 istumapaikkaa.
1955 muuttuivat Paattisten tieolosuhteet ja se vaikutti liikenteeseen. Paattisilta Turkuun suunniteltiin aluksi tien oikaisua Tampereen tieltä Paimalan kylän alueen kautta, mutta paikallisten aloitteiden vaikutuksesta uusi läpikulkutie johdettiin Kreivilän ja Auvaismäen välistä Saarenojan kautta Ruskon-Turun tielle.
Uuden tien myötä liikenne laajeni merkittävästi. Laakso & Lehtinen sai vuonna 1955 liikenneluvan kolmelle linja-autolle linjalle Turku-Maarian ylikäytävä-Auvaismäki. Arkisin ajettiin 10 vuoroa ja sunnuntaisin 6 vuoroa. Tortinmäen vuorot alkoivat kulkea ns. uutta Paattistentietä ja Auvaismäen vuorot vanhaa tietä.
Liikennöitsijä Lauri Lehtiselle myönnettiin Keskuskauppakamarin hopeinen ansiomerkki 25-vuotisesta liikennöinnistä 1953. Hän kuoli 51-vuotiaana vuonna 1956 lyhyen aikaa sairastettuaan. Yrityksen johtoon astui hänen kumppaninsa Iivari Laakso, sekä Lauri Lehtisen pojat Untamo ja Taito Lehtinen. Avoin yhtymä Laakso & Lehtinen perustettiin1962.
Paattisten kunta liittyi Turun kaupunkiin 1973, mutta vanhat liikenneluvat olivat voimassa vuoteen 1976. Koska Laakso & Lehtisen liikenne siirtyi lähes kokonaan Turun kaupungin alueelle, katsottiin järkeväksi liittyä jäseneksi Turun Linja-autoilijain Osuuskuntaan TLO:hon.
Iivari Laakso kuoli 1976 ja merkittävä osuus yrityksestä siirtyi Lehtisen suvun omistukseen. Yrityksen johtajaksi siirtyi Untamo Lehtinen, joka oli ollut autonkuljettajana vuodesta 1951.
Yrityksen historian kiireisintä aikaa oli 1980-luvulla Jäkärlän kaupunginosan rakentaminen. Autoja piti hankkia nopeasti 5-6 lisää kasvavan liikennetarpeen takia.
1984 Lehtiselle myönnettiin lupa liikennöintiin Moisioon, johon ennen liikennöi Kaino Laine. Iivari Laakson perikunta myi yrityksen loput osuudet Lehtisille 1984.
1985 Yrityksen nimi muuttui Linja-autoyhtiö Lehtiseksi ja toimi avoimena yhtiönä. Linjojen päätepiste Turussa muuttui linja-autoasemalta Kauppatorille.
1980-luvun lopun kuumin puheenaihe Turun kaupunkiliikenteessä oli yhteistariffiin siirtyminen. Kaikkien kaupunkilaisten tuli saada liikkua samalla lipun hinnalla kaupungin alueella bussiyhtiöstä riippumatta. Yhteistariffisopimus allekirjoitettiin lopulta vuonna 1988. Kuljettajan työ helpottui rahastuksen yksinkertaistuessa ja vaihtolippujen jäädessä pois.
Osakeyhtiöksi muuttuneen TLO:n aikakausi alkoi 1.11.1994. Tämä muutti liikennöitsijöiden asemaa merkittävästi. Jokainen liikennöitsijä alkoi ajaa kaikkia TLO:n osakkaiden reittejä Turun sisäisessä liikenteessä ja lähiympäristössä.
1990 Yrityksen yhtiömuoto muuttui ja nimeksi tuli Lehtisen Linja Oy.
Toimitusjohtajaksi nimitettiin Taito Lehtisen poika, Jari Lehtinen.
Toisena omistajana oli hänen serkkunsa Lassi Lehtinen, joka myi osuutensa Jari Lehtiselle elokuun lopussa 1997. Lassi Lehtinen työskentelee edelleen korjaamopäällikkönä yrityksessä.
1999 Lehtisen Linja Oy otti käyttöön aputoiminimen Turkubus.
2007 Turun kaupungin kilpailuttaessa linjojaan, Turkubus (Lehtisen Linja Oy) hävisi kilpailussa Paattisten ja Jäkärlän suunnan "kotilinjansa" ja näinollen lakkasi liikennöimästä em.alueilla syksyllä 2007.
2014 01.07.2014 Alkoi Turun kaupunkiseudun joukkoliikenteen Föli-liikenne, jossa olemme mukana TLO:n liikennöimillä linjoilla.